Petri Salakka: Nuorten miesten vakava väkivalta

Sisäasiainministeriö järjesti 16.1.2012 Learning cafe-tilaisuuden nuorten turvallisuuden parantamisen keskeisistä haasteista osana kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelua. Valittuja aiheita työstettiin pienemmissä pöytäryhmissä, joissa osallistujat kiersivät pöytien puheenjohtajien toimiessa kirjaajina ja keskustelun vetäjinä. HelsinkiMission projektityöntekijä Petri Salakka toimi puheenjohtajana pöytäryhmässä, jonka aiheena oli nuorten miesten vakava väkivalta:

LEARNING CAFE NUORTEN TURVALLISUUDEN PARANTAMISEKSI 16.1.2012, pihapaviljonki, Snellmaninkatu 5, Helsinki

kuva

Petri Salakka: NUORTEN MIESTEN VAKAVA VÄKIVALTA 

Sain kunnian toimia puheenjohtajana sisäasiainministeriön sisäisen turvallisuuden sihteeristön järjestämässä learning cafessa nuorten turvallisuuden parantamiseksi. Päivän tavoite oli nostaa esiin nuorten turvallisuuden kannalta keskeisiä ilmiöitä ja toisaalta miettiä konkreettisia ratkaisuja esiin nousseiden ongelmien korjaamiseksi. Päivä oli erittäin mielenkiintoinen. Asetelma, jossa ei titteleitä tai työnantajia mainittu, oli selvästi tilaa ja uskallusta antava tekijä. Meillä kun tuppaa olemaan joskus aika hiljaista, jos samassa pöydässä sattuu istumaan itseään viisaampia ja/tai korkea-arvoisempia henkilöitä (tosin silloin ehkä kannattaakin kuunnella). 

Päivä oli mukavasti rakennettu. Learning cafen ensimmäisellä kierroksella oli tarkoitus nostaa esiin kullekin pöydälle määrätyn aihepiirin alta nousevia ilmiöitä oman kokemuksen, työn tai mutu-tuntuman mukaan. Tämän jälkeen ilmiöt pisteytettiin ja tärkeimmät nostettiin toisen kierroksen keskusteluun.  

Toisen kierroksen ajatuksena oli ratkaisujen hakeminen rahoista, resursseista tai toteuttajista välittämättä. Ajatuksen ydin oli käyttää väljästi hyväksi englantilaisen Edward De Bonon kuuden ajattelun teoriaa. Siinä ihminen ajattelee kuudella eri tavalla. Ongelma Bonon mukaan on se, että ajattelu tapahtuu yhtä aikaa ja näin mm. optimistiset, negatiiviset ja ammatilliset visiot sekoittuvat keskenään, eikä järkeviä ajatuksia synny. Edward De Bonon kuusi ajatushattua keskittyvät ajattelemaan yhdellä tavalla kerrallaan. Jos ajatellaan optimistisesti, niin silloin ajatellaan vain optimistisesti. Tätä ajatusta hyödynnettiin learning cafen toisella kierroksella, jossa osallistujia pyydettiin hakemaan ratkaisuja havaittuihin ilmiöihin laittamalla Bonon vihreä hattu päähän, hulluttelemaan ja kehittämään ideoita ilman rajoja. Tämä oli selvästikin tuottoisa tapa, koska löytyneet ratkaisut olivat mielenkiintoisia. Toinen tärkeä seikka tämän kaltaiselle ajattelulle on se, että kun päätetään yhdessä ajatella yhdenkaltaisesti voivat kaikki vapaasti irrotella ilman pelkoa siitä, että vieressä istuva pitää sinua täysin todellisuudesta irrottautuneena.  

Keskusteluissa nousi esiin useita tärkeitä ilmiöitä. Avaan niistä omassa pöydässäni eli nuorten miesten vakavaa väkivaltaa käsitelleessä pöydässä eniten keskustelua synnyttäneet ilmiöt ja niiden ratkaisut.  

Väkivalta ilmaisukeinona, valta ja kunnia: tämä otsikko piti sisällään ilmiön, jossa väkivaltaa pidetään mainetta ja kunniaa nostavana tekona, ja jossa väkivalta nähdään normaalina itsensä ilmaisun muotona. Ratkaisuksi ehdotettiin seuraavia toimenpiteitä: Koulun opetussuunnitelmaan on lisättävä yhtenä aineena ala-asteelta lähtien ilmaisun opettamista. Näin tunteita ja niiden synnyttämiä reaktioita voitaisiin harjoitella. Vaikka monissa perheissä nämä taidot opitaan, ei lisäharjoitus varmaan ole pahitteeksi. Eritoten siksi, että tunne ja käyttäytymistaidot ovat usein hyvin kontekstikeskeisiä, eikä kotona opittu käyttäytymismalli aina siirry koulumaailmaan tai päinvastoin. Toinen ratkaisu oli, ettei väkivaltaan syyllistyneitä yksilöitä tai ryhmiä nosteta erityisasemaan tarjoamalla vain heille erityistä tukea. Ehdotettiin, että mikäli yksilöitä tai ryhmiä havaitaan, aletaan asioita käsitellä koko ryhmän, esimerkiksi koululuokan, kanssa. Näin saadaan aikaan positiivinen vertaisryhmä, emmekä edelleen vahvista jo muodostumaan alkanutta väkivaltarikos - tai ongelmanuori-identiteettiä. Näin myös poistamme ongelmakäyttäytymisestä huomionhakuisuuden syyn. Kansalaisten asenteisiin laajemmin haluttiin vaikuttaa eri kampanjoin, joista toisessa korostettaisiin positiivista äijämäisyyttä, ja sitä että ollakseen ”äijä” ei tarvitse olla kova tai väkivaltainen. Toisessa kampanjassa keskityttäisiin väkivaltaa ihannoivaan ja sallivaan asenteeseen. Siinä ajatuksena oli, että nuoren voi olla hyvin vaikea ymmärtää miksi esimerkiksi urheilussa, tässä tapauksessa jääkiekossa, voi käyttäytyä hyvin väkivaltaisesti, mutta koulumaailmassa tai myöhemmin nakkikioskilla, tällainen käytös ei ole sallittua. 

Toisena tärkeänä ilmiönä pidettiin perheväkivallan aiheuttamaa uhrista tekijäksi -ilmiötä. Tämä ajatus pitää sisällään tutkimuksia ja kokemuksia, joissa on todettu, että suurin osa väkivaltarikoksista tuomituista henkilöistä on itse joutunut lapsuudessaan väkivallan uhriksi. He ovat nähneet tai itse kokeneet perheväkivaltaa tai ovat joutuneet uhriksi koulumaailmassa. Kaikkia yhdistää kuitenkin se, että he ovat ottaneet elämänsä haltuun siirtymällä itse väkivallan tekijäksi. Ratkaisuksi esitettiin koulutusta, jossa niin sosiaali- ja terveysalan kuin opetusalankin ammattilaisia koulutettaisiin edelleen tunnistamaan ja puheeksiottamaan erilaisia väkivaltailmiöitä. Toivottiin myös, että kyettäisiin luomaan täysin koulu- ja opettajakeskeisiä malleja kouluväkivallan ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi. Tämä siitä syystä, että erilaiset ja hyviäkin tuloksia saavuttaneet mallit ovat usein määräaikaisia ja vaikeasti eri konteksteihin sovellettavia. Näiden lisäksi ehdotettiin, että Suomeen perustettaisiin viisi väkivallan koordinaatiokeskusta. Saman katon alla työskentelisi moniammatillinen verkosto, jossa kyettäisiin vastaamaan väkivallan eri ilmenemismuotoihin.  

Ajatuksia nousi myös harraste- ja urheilumahdollisuuksien parantamisesta. Urheiluseurojen kanssa tehtävässä yhteistyössä hyödynnettäisiin etsivän nuorisotyön elementtejä, jossa yhdistyisi syrjäytymisen ehkäisy ja urheilu-/ harrastusseurojen rekrytointi. Tärkeänä nähtiin myös vähävaraisten perheiden tukeminen liikuntasetelein lapsien ja nuorten harrastusmahdollisuuksien lisäämiseksi. 

Viranomaisiakin keskusteluissa muistettiin ja haluttiin kiinnitettävän entistä enemmän huomiota termeihin, joita eri ilmiöistä käytetään. Tämä konkretisoituu varsinkin jengiytymisessä. Pidettiin tärkeänä miettiä termien käyttöä niin, ettei niiden käytöstä synny itseään toteuttavaa ennustetta. Tästä olen samaa mieltä. Voin kuvitella että mummolla Kontulassa on henkisesti helpompaa käydä viemässä roskat ulos, kun ulkona aikaa viettää poikaporukka eikä jengi. 

Termejä, ilmiöitä ja ratkaisuja. Niitä on ja on aina ollut. Ja on erittäin tärkeää, että löytyy foorumeita, joissa näistä asioista voi keskustella. Jäin kuitenkin pohtimaan erään poliisin kommenttia: ”Meillä on jo kaikki vaikuttamiskeinot ja palvelut. Niitä pitäisi vaan paremmin yhteistyössä käyttää.” 

Lause herätti itsessäni mietteitä siitä miksi me ammattilaiset tuppaamme löytämään itsemme aina samankaltaisista yhteistyöpalavereista keskustelemassa samankaltaisista asioista tullen yleensä aina samanlaisiin johtopäätöksiin. Olemmeko me menettäneet kyvyn olla kekseliäitä?

Onko ongelma rakenteiden joustamattomuudessa vai onko meistä tullut niin mukavuudenhaluisia, että laitamme ongelmien ratkaisujen toteuttamattomuuden rahoituksen syyksi mieluummin kuin kehitämme jotain nykyisillä resursseilla toteutettavia toimia? Minä sain tästä muistutuksen useita vuosia sitten, kun työskentelimme Pietarin ehkäisevän huumetyönkeskuksen kanssa yhteistyössä. Erään leirin päätösiltana Viipurissa suomalaisten oli tarkoitus grillata pihvejä. Suunnitelma kariutui heti kättelyssä, koska eihän meillä ollut grilliä. Tämä ei tietysti käynyt rahattomuuteen tottuneille Pietarissa työskenteleville ammattilaisille. Kun ei ole rahaa, keksitään jotain muuta. Kesti puoli tuntia, kun grilli oli rakennettu vanhasta hetekasta ja auton syyläristä. Huomasin olevani häpeissäni siitä tunteesta, etten voinut aluksi ajatellakaan paistavani pihviä ilman sitä Luciferin kromattua neljän polttimon pihatalouskeittiötä. Ne pihvit muuten…onnistui todella hyvin. 

Petri Salakka
Projektityöntekijä
Aggredi / HelsinkiMissio

26.1.2012 





< Takaisin > Tulosta sivu